Klassinen hieronta:

Hieronta käytetään hoitokeinona lihasjännitysten lievittämiseen ja rentoutumiseen. Hieronnassa muokataan lihasta sivelyin, hankauksin, puserteluin, paineluin, ravisteluin ja taputuksin. Hoito tehdään asiakkaan tarpeiden mukaan.
Hieronnan voimakkuus säädellään asiakkaan tuntemusten mukaan. Hieronta saa tuntua, mutta ei tehdä kipeää. Hieronnassa riisutaan hoidettava alue, alusvaatteet saavat jäädä ylle. Hoidon aikana olet pyyhkeillä peiteltynä ja paljaana on vain käsiteltävä alue.
Vuoden 2022 suosituin palvelu on ollut hieronta. Mikä on ajan pituus?
Urheiluhieronta:

Urheiluhieronta perustuu klassiseen hierontaan ja sopii niin työikäiselle, ikääntyneelle, kuin urheilijallekin. Urheiluhieronnassa otteet ovat monipuolisempia ja lihasta käsitellään myös poikittaisin ottein. Urheilijoiden hoidossa huomioidaan myös hieronnassa vaikuttavuuden tarve suhteessa urheilijan harjoitus- ja kilpaohjelmiin.
Hieronnan esteet:
Infektiot (kuume tai flunssa), laskimotukokset, pahanlaatuiset kasvaimet, spastiset halvaukset, ihotaudit, tuoreet vammat, suurentuneet imurauhaset, tyrä, raskauden ensimmäinen kolmannes.
Fysiohieronta
Fysiohieronta – enemmän kuin tavallinen hieronta
Fysiohieronta yhdistää fysioterapeutin asiantuntemuksen ja tehokkaat manuaaliset käsittelytekniikat. Hoidon tavoitteena on vähentää kipua, vapauttaa lihas- ja kudosjännityksiä, parantaa liikkuvuutta sekä tukea kehon palautumista ja toimintakykyä.
Toisin kuin perinteisessä hieronnassa, fysiohieronnassa huomioidaan myös oireiden taustalla olevat syyt. Hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaan.
Fysiohieronta sopii sinulle, kun keho tuntuu jäykältä tai kuormittuneelta, palautuminen on hidasta tai haluat ennaltaehkäistä kipuja ja rasitusvammoja.
Mitä fysiohieronta sisältää?
Fysiohieronnassa voidaan hyödyntää esimerkiksi:
- pehmytkudoskäsittelyjä ja syväkudoshierontaa
- faskiakäsittelyä
- triggerpisteiden käsittelyä
- nivelten ja nikamien mobilisointia
- venytys- ja kalvotekniikoita
- arpikudoksen käsittelyä
- kuivaneulausta (asiakkaan suostumuksella)
Hoitomenetelmät valitaan aina yksilöllisesti oireiden, tavoitteiden ja kehon tilanteen perusteella.
Milloin fysiohierontaan?
Fysiohieronnasta voi olla apua esimerkiksi:
- purentalihasten kireyteen ja leukanivelvaivoihin
- niskaperäiseen päänsärkyyn
- migreeniä pahentaviin lihasjännityksiin
- niska- ja hartiaseudun kipuihin
- alaselän jäykkyyteen ja kipuun
- nilkkojen ja alaraajojen liikkuvuusongelmiin
- urheilusta palautumiseen
- stressiperäisiin lihasjännityksiin
Fysiohieronta auttaa sekä akuutteihin että pitkäaikaisiin vaivoihin ja tukee aktiivista elämäntapaa.
Intialainen päähieronta:

Hoidon aikana käsitellään hartiat, niska ja pään alue mukaan lukien kasvot ja korvalehdet. Hieronta soveltuu erinomaisesti mm. stressin ja jännityspäänsäryn hoitoon ja sillä voidaan helpottaa myös esimerkiksi migreeniä ja unihäiriöitä. Se on myös ihana hemmotteluhoito.
Purentalihasten käsittely:
Voit hyötyä purentalihasten käsittelystä, mikäli sinulla on
- kipua leukanivelissä, leukanivelten naksumista, lukkiutumista tai vaikeutta avata suuta
- purenta-arkuutta, taipumusta narskutteluun tai kielen jännittämiseen
- hampaiden painaumat (”piparkakkureunat”) kielessä tai poskissa
- nielemisvaikeuksia tai palantunne kurkussa
- korvakipua tai tinnitusta
- päänsärkyä, niska-hartia -alueen särkyä, migreeni
- huimausta tai tasapainovaikeuksia
- stressiä
- purentakiskot (Ne estävät hampaiden kulumista, mutta eivät rentouta purentalihaksia).
Purentalihaksia hoidettaessa on tärkeää tarkastella kokonaisuutta. Esimerkiksi pään, kasvojen tai niskan alueelle sattunut tapaturma (kaatuminen, isku, autokolari tms.) voi myöhemmin aiheuttaa epätasapainoa purentalihaksiin. Myös stressaava elämäntilanne saattaa näkyä purentalihasten kireytenä. Jos huomaat pitäväsi hampaita aina yhdessä, aiheutat purentalihaksille jo kovan jännityksen. Välttääksesi turhan jännityksen pidä hampaat erillään toisistaan ja kielesi rentona. Stressitilanteessa myös oikeanlainen hengitys on tärkeää. Palleahengityksen avulla voidaan rauhoittaa sympaattista hermostoa.

Faskiat eli sidekudoskalvot ympäröivät lihaksia ja muita kudoksia yhdistäen eri kehonosat toisiinsa. Ne muodostavat kehossa toiminnallisia sidekudosketjuja. Mikäli jossain kohtaa ketjua liike on rajoittunut, se voi vaikuttaa koko ketjun toimintaan. Faskiaketjun etulinja kulkee lantionpohjasta vatsan ja rintakehän kautta leuan alueelle. Niinpä toimintahäiriö lantionpohjan alueella voi aiheuttaa ongelmia purentaan ja toisinpäin; kireillä kasvojen ja niskan lihaksilla voidaan ylläpitää kireyttä lantion alueella.
Purentalihasten käsittelyssä hoitosuunnitelma tehdään aina yksilöllisesti. Hoito kohdistuu niska- ja hartiaseudun, rintakehän, pään, kaulan ja kasvojen alueen lihaksiin ja kudoksiin, joita käydään läpi erilaisten hierontaotteiden tai mobilisoinnin avulla. Hoidon aikana kiinnitetään huomiota myös asiakkaan ryhtiin ja hengitystapaan. Saat mukaan myös kotihoito-ohjeet
Raskausajan- ja synnytyksen jälkeinen hieronta:

Raskausajan- ja synnytyksen jälkeinen hieronta on hemmottelevaa ja asiantuntevaa erikoishoitoa äideille. Se vapauttaa kehon kireyksiä ja kiputiloja, parantaa verenkiertoa ja vähentää raajojen turvotusta sekä stressiä. Raskaushieronnassa äiti tuetaan tyynyjen avulla miellyttäviin ja turvallisiin asentoihin. Hieronta on lempeää ja kehoa kuuntelevaa. Raskaushieronta sopii hyvin myös juuri synnyttäneille.
60 min hieronta sisältää äidin toivomien ongelma-alueiden käsittelyä kylkimakuulla ja/tai puoli-istuvassa asennossa. 90 min hieronta sisältää kehon kokonaisvaltaisen hieronnan päästä varpaisiin asiakkaan ongelma-alueet huomioiden. Raskausviikon 38 jälkeen voidaan hieronnan yhteydessä myös lempeästi hoitaa synnytystä stimuloivia akupisteitä. Varaa aika rentouttavaan raskausajan- tai synnytyksen jälkeiseen hierontaan!
VINKKI: Erinomainen lahjaidea vauvakutsuille, kysy lahjakorttia
Kinesioteippaus:
Kinesioteippauksen ideana on tukemisen sijaan stimuloida, ohjata ja tukea normaaleja kehon liikemalleja. Sopii hyvin yhteen hieronnan kanssa, jolloin lihakset ovat rennot, tällöin niitä voidaan ohjata oikeaan suuntaan. Hinnoitus määräytyy teipattavan alueen mukaan.
Venyttelyhieronta
Tuntuuko, että keho kaipaa lisää pituutta lihaksiin, mutta venyttely itsekseen ei oikein
innosta? Tervetuloa kokeilemaan hierontaa, missä fysioterapeutin avustamat venytykset
yhdistyvät tehokkaan rentouttavaan hierontaan.
Venyttelyhieronnassa yhdistellään perinteistä hierontaa, fysioterapiaa, faskiakäsittelyä,
joogahierontaa -ja venytyksiä. 90 minuutin aikana käydään läpi kokonaisvaltaisesti koko
keho asiakkaan tarpeiden mukaan. 120 minuutin pituisessa venyttelyhieronnassa tehdään
lopuksi syvärentoutus. Pitkän hieronnan aikana sinulla on aikaa rentoutua ja hieronta on
mahdollista myös tehdä hiljaisuudessa.
Hieronta tehdään lattialla futonmaisen patjan päällä. Venytysten ja hieronnan voimakkuus
toteutetaan asiakkaan kehoa kuunnellen. Venytykset tehdään rauhalliseen tahtiin.
Hierontaotteet tehdään käsillä, faskiaraudoilla, gua sha-kammalla ja/tai jaloilla.
Hieronnassa käytetään hierontarasvaa ja hieronnassa käydään kokonaisvaltaisesti keho
läpi. Vaatetukseksi hierontaan suositellaan miehille urheilushortsit ja naisille
shortsit+takaa-avattavat rintaliivit.
TARJOUS syyskuun loppuun saakka 90min 85€ (norm.95€)
TARJOUS syyskuun loppuun saakka 120min 105€ (norm.125€)
Päähieronta – Hetki ilman kiirettä ja suorittamista
Hetki, jossa keho ja mieli saavat levätä ja samalla sinä palaat itsesi äärelle ilman kiireen tunnetta.
Hoidossa yhdistyvät rauhoittava, hoitava päähieronta ja ohjattu meditatiivinen läsnäolo. Ne sulautuvat yhteen hetkeksi, joka palauttaa ja rauhoittaa hermostoa ja samalla rentouttaa koko kehoa.
Hierontaotteet perustuvat ammattimaisen Koulutetun hierojan tekniikoihin.
Hieronta alkaa rauhallisella laskeutumisella tähän hetkeen
– hengitys tasaantuu, ajatukset hidastuvat ja keho saa luvan hellittää.
Lämpimät, pehmeät ja vakaat otteet pään, niskan ja hartioiden alueella vapauttavat jännityksiä ja tukevat kehon luonnollista palautumista.
Mindfulness-harjoitus ja kosketuksen tietoisuus tuovat kokemukseen uuden ulottuvuuden:
keho alkaa rentoutua sisältäpäin, ja mieli seuraa perässä.
Tämä hoito sopii sinulle, jos kaipaat
🌿 rauhaa ja palautumista arjen keskelle
💛 apua ylivireyden ja stressin lievittämiseen
🌸 lempeää yhteyttä kehoon ja mieleen ilman suorittamista